pekkasinisalo

HALLITUSOHJELMA JA MAANPUOLUSTUS

  • HALLITUSOHJELMA  JA MAANPUOLUSTUS

HALLITUSOHJELMA  JA MAANPUOLUSTUS

 

Suomen tasavallan hallitusohjelmassa päätetyt  leikkaukset puolustusbudjetista saattavat johtaa reserviajan vahvuuden alentamiseen radikaalisti. Varusmiespalvelusaika voi pahimmillaan lyhentyä  neljään kuukauteen. Hallitusohjelmassa viljellään vaikeaselkoisia termejä kuten esim. pohjoinensolidaarisuus ym. ympäripyöreitä virkkeitä, jotka yleisessä keskustelussa tuntuvat jo saaneen faktan luonteen monien mielissä. Hallitus ei tunnu ymmärtävän, että reservin koolla ei paljon säästöjä tehdä. Varallaolo ei maksa sen enempää, oli sitten varalla miehiä vaikka kuinka paljon. Reservin koulutus eli kertausharjoitusvuorokaudet joutunevat leikkauslistalle. Nytkin ne jo ovat perin vähäisiä ja kohdistuvat vain pieneen määrään reserviläisiä. Sama koskee sotavarustuksen sijoittelua ja mitä tärkeintä vanhenevan kaluston perushankinnat vaarantuvat. Ohjelma rapauttaa Suomen puolustusta. Olemme valitettavasti ja lyhytnäköisesti luopuneet aivan käyttökelpoisesta  materiaalista (ei ole järkeä romuttaa rynnäkkökivääreitä). Olen sitä mieltä, että  armeijan viestikalusto on auttamatta tiensä päässä.

 Vähäisesti koulutetun ja heikohkosti varustetun reservin siirtäminen pois reservistä ei maksa oikeastaan mitään, mutta tämä tulee varmasti rapauttamaan maanpuolustustahtoa.  Dragsvikin varuskunnan lakkauttamisesta ei mainita mitään. Jälleen pitää turvata vähemmistökielen asemaa. Hallitus ei valmistele eikä hae NATOon tällä hallituskaudella.

Tosi asia on, että neljän kuukauden miehistökoulutukseen siirtyminen johtaisi reservin suorituskyvyn rajuun laskuun. Sen toteaa myös hallitusohjelmassa mainittu Siilasmaan raporttikin sivulla 40: "Vajaan neljän kuukauden koulutus ei tuota sotakelpoista joukkoa. Näille varusmiehille voidaan kouluttaa vain perusasiat ja he tarvitsevat merkittävää lisäkoulutusta ennen taistelutehtäviä ". 

Siilasmaan raportti ei suoraan esitä neljän kuukauden palvelusaikaan siirtymistä, mutta esittää sen yhtenä mahdollisuutena tuottaa kustannustehokkaammin osaa sodan ajan joukoista. Neljän kuukauden peruskoulutuksen saaneet sotilaat sijoitettaisiin perinteisiin paikallisjoukkoihin, joiden joukkue- ja yksikkövalmiudet tuotettaisiin kertausharjoituksissa, joihin siis ei ole rahaa. Kriisinhallintatehtäviin osallistumista jatketaan, koska se hallitusmuodon mukaan vahvistaa omaa puolustuskykyämme ja lisää maamme painoarvoa kansainvälisessä politiikassa. Todellisuudessa se myös maksaa valtavasti ja syö resursseja varsinaisesta maamme puolustuksesta. Herää kysymys kenen etua tässä ajetaan ja kenen turvallisuudesta huolehditaan, Suomen vai muiden?

 

Pekka M. Sinisalo, kunnanvaltuutettu PS, Kirkkonummi

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän pekkasinisalo kuva
Pekka M. Sinisalo

Oikeus ja kohtuus kaikessa
Dosentti Taru Leppäsen hyvän maun rajat rikkova artikkeli julkaistiin Helsingin Sanomissa. Siinä Leppänen kritisoi Maamme-laulua, Lippulaulua sekä maakuntalauluja ym. Hänen mukaansa ”isänmaalliset laulut voivat sisältää läheisesti vihapuhetta muistuttavia piirteitä”. Hän ei tunnu tiedostavan sitä seikkaa, että laulut ovat historiallisia tekstejä ja aikansa peili. Hänen pitäisi verrata myös muiden maiden vastaavia lauluja, sillä esim. Marseljeesi on hyvinkin verinen laulu. Siinähän nostetaan verinen lippu ja leikataan poikienne ja kumppaneidenne kurkut.
Jokaisella on oikeus mielipiteeseensä. Myös dosentti Taru Leppäsellä, vaikkakin katson, että peruskoulun opetussuunnitelman liittäminen asiaan on kyllä aikaa kaukaa haettua julkisuuden tavoittelua. Maamme-laulun kritisoiminen vihapuheeksi on jo täysin posketonta.
Vihapuheet ovat maassamme uusi lyömäase, jolla leimataan mikä tahansa esitetty kritiikki. Koko asia on riistäytynyt käsistä, sillä mielipiteen ilmaisun vapaus vaarantuu, kun kaikki vastakkaiset mielipiteet leimataan vihapuheiksi.
Kun riittävästi hoetaan "vihapuhetta" ilman sen tarkempaa määrittelyä, niin mikään kritiikki ei ole kohta sallittua leimaamisen johdosta.
"Vihapuheesta" on tullut uskonkappale, jota ei sovi arvostella. Tämmöistähän oli aikoinaan sosialistisissa maissa ja nykyään lähinnä diktatorisissa valtioissa. esim. Pohjois-Koreassa.
Kuka on Suomessa ylituomari "vihapuheista" vai onko tämä kaikki vain politiikkaa ja oman edun tavoittelua?
Ei ihmisten kiukku katoa sillä että kielletään sanomasta ja ilmaisemasta mielipidettään. Pitää myös pystyä kuuntelemaan mistä se viha kumpuaa ja tehdä työtä sen eteen että viha katoaa, tai sen kanssa opitaan elämään.
Monilla suomalaisilla on selvästikin tunne, että päättäjät eivät kuuntele heitä eivätkä heistä välitä.
Euroopan neuvoston ministerikomitea on määritellyt vihapuheeksi kaiken sellaisen ilmaisun, jolla levitetään, yllytetään, edistetään tai oikeutetaan rotuviha, muukalaisviha, antisemitismi tai muunlainen viha, joka perustuu suvaitsemattomuuteen. Maamme-laulu ja muut vastaavat eivät mielestäni tähän kategoriaan millään mahdu.

Pekka M. Sinisalo

Toimituksen poiminnat