Kirjaudu tai rekisteröidy Puheenvuoro-palveluun
Seuratessani Sauli Niinistön kampanjaväen riemuitsemista ehdokkaansa voiton vuoksi, en voinut olla panematta merkille heidän juhlissaan riepotteleman suorakaiteisen valtiolipun kohtelua. Laki Suomen lipusta Annettu Helsingissä 26 päivänä toukokuuta 1978. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 5 §. Suorakaiteista valtiolippua käyttävät eduskunta, valtioneuvosto ja...
Myrskyä vastaan Hallituksen tahto on, että puolustusvoimien pitää säästää. Upseerit tottelevat ja säästöjä tehdään lähes kaikin mahdollisin keinoin. Palvelusaikoja lyhennetään, vanhemmille upseereille tarjotaan lähtöpaketteja, reserviä pienennetään ja väkeä irtisanotaan. Armeijan on aina aika ajoin pitänyt säästää juustoleikkurin avulla. Nyt kädessä on kuitenkin paljon järeämmät välineet, nyt...
Kaksikieliset koulut Keskustelu kaksikielisistä kouluista ja samalla päiväkodeista jatkuu. Ruotsinkielisten pää-äänenkantaja kysyi asiasta kantaani ja ilmoitin sen olevan kaksikielisiä kouluja kannattavan (Hufvudstadsbladet 21.10.2011). Keskustelu ja asian pohdinta on mielestäni hyvä asia, sillä jopa ruotsalainen poliitikko, ympäristöministeri Ville Niinistön (vihreät) vaimo, Maria...
HALLITUSOHJELMA JA MAANPUOLUSTUS Suomen tasavallan hallitusohjelmassa päätetyt leikkaukset puolustusbudjetista saattavat johtaa reserviajan vahvuuden alentamiseen radikaalisti. Varusmiespalvelusaika voi pahimmillaan lyhentyä neljään kuukauteen. Hallitusohjelmassa viljellään vaikeaselkoisia termejä kuten esim. pohjoinensolidaarisuus ym. ympäripyöreitä virkkeitä, jotka...
Pekka M. Sinisalo
Kirkkonummi
Perussuomalaiset
Pekka M. Sinisalo on Kirkkonummen Perussuomalaisten puheenjohtaja, Valtuustoryhmän puheenjohtaja, Suomalaisuuden liiton varapuheenjohtaja, HSYK:n jäsen ja MTS:n jäsen.
Näytä koko profiili
Tietopakettiin tutustumalla pääset hetkessä mukaan yhteisöön.
Mitä ovat Puheenvuoro ja Vapaavuoro?